ΑΝΕΞΑΡΤΗΤΟΙ ΠΑΝΑΘΗΝΑΙΚΟΙ
Το blog απευθύνεται αυστηρώςPublished on: 24.04.2012
Parkkiruutu
29 April 2012 14:10:00
Päivän sana on parkkiruutu, koska:
Lähdimme ystävän kanssa terassikahville, mutta terassi oli täynnä, joten päädyimme istumaan aurinkoiseen parkkiruutuun. Joimme kaupan valmiskahvijuomat, nauroimme paljon ja poltimme liikaa tupakkaa. Oli aika ihana hetki.
Parkkiruutu kerrostalon sisäpihalla oli Matille suuri ylpeyden aihe. Hän maksoi siitä kolmekymmentä euroa kuukaudessa, vaikka hänellä ei ollut enää autoa. Kun auto oli keväällä hinattu romuttamolle, oli Matti aloittanut aamurutiininsa. Hän lähti aina heti herättyään lakaisemaan ruutunsa, jonka jälkeen hän istahti pienelle jakkaralle parkkiruudun keskelle lukemaan päivän lehden.
Matin selkä kuitenkin alkoi oikutella jakkaralla istumisen seurauksena ja niinpä hän osti ruutuunsa lepotuolin. Matti ei voinut vastustaa päivänvarjotarjousta puutarhaosastolla, ja niin tuoli sai parikseen kirkkaankeltaisen päivänvarjon. Varjoa seurasi raidallinen muovimatto ja kymmenen laatikollista orvokkeja reunustamaan asfalttiin maalattuja valkoisia viivoja. Matti viihtyi niin hyvin parkkiruudussaan lukemassa, ettei hän ehtinyt enää viettää aikaa kotonaan.
Eräänä päivänä lepotuoliin lankesi varjo. Ei sellainen läpikuultava ja lempeä varjo, jonka päivänvarjo sai aikaan, vaan musta ja uhkaava. Matti ponkaisi päiväuniltaan pystyyn, eikä hetkeen löytänyt hänet herättäneen uhan aiheuttajaa, kunnes vaimo hänen takanaan köhäisi kimeästi. Matti tiesi jo kääntyessään ympäri, että hän ei tulisi selviämään helpolla. Vaimolla oli aina tapana köhiä kimeästi, kun hän oli aivan raivoissaan. Mitä suurempi oli vaimon harminaihe, sitä korkeampi ääni hänestä lähti. Nyt ääni oli tavoittanut sellaisen tason, että Matti vai vaivoin kuuli sen. Vaimo seisoi kädet puuskassa ja sanoi juuri sen, mitä Matti oli pelännytkin. Vaimo halusi oman tuolinsa parkkiruutuun. Matti päätti kuitenkin pysyä kerrankin tiukkana ja hieman värisevällä äänellä sanoi vaimollensa vastaan. Vaimo kimmastui niin, että hänen sieraimensa lepattivat hurjana ja hiukset taakse sitonut kuminauha katkesi päästäen hiukset nousemaan lähes piikkisuorina pystyyn. Riidan seurauksena Matti sai parkkiruudun ja vaimo kerrostaloasunnon.
Matti viettikin leppoisan kesän ruudussaan, mutta ensimmäisen syksytuulen saapuessa hänen päivänvarjonsa kaatui ja talven varjo lankesi synkempänä hänen päällensä, kuin vaimon varjo milloinkaan saattoi.
Ylioppilasmekko
26 April 2012 04:33:00
Koska:
Kesävaatejätesäkistä valui kylpyhuoneen lattialle mustavalkoruudullinen ylioppilasmekko. Mekko oli pitkään ollut liian laiha, mutta nyt se oli talvenaikana lihonut niin, että mahtui taas päälleni. Tanssin hetken mekossani ja laitoin kädet sen pieniin puolikuutaskuihin.Taskussa oli tupakka-askin muovikuori ja lappu, jossa luki: Mr. vissesplein (follow Tram 9/14) plantage kerklaan. Olen unohtanut mistä lapussa oli kyse, mutta minulle tuli hyvä mieli.
Kata halusi kultaisen mekon ylioppilasjuhliinsa. Hän katseli tyytymättömänä hääpukuliikkeen mekko valikoimaa. Kata ei ehkä ikinä olisi aikaa mennä naimisiin, joten lukiosta valmistumispäivän tuli olla täydellinen. Se olisi päivä, jota oli odotettu, päivä joka avaisi Katalle kaikki tulevaisuuden ovet. Päivä, josta elämän polku alkoi muodostua, päivä jonka ilmakin oli keveämpää hengittää.
Myyjä tavoitti Katan ja pyysi häntä riisumaan kenkänsä kaupan ulkopuolelle. Kata tuijotti myyjää hetken tyhjin silmin, kunnes ymmärsi mitä tämä oli sanonut. Hän vei hyvin vastentahtoisesti ja kieltään halveksuvasti naksautellen uudet korkosaappaansa liikkeen ulkopuolelle. Kata päätti saada palvelua koko juuri kohdanneen nöyryytyksensä edestä ja käveli suoraan sovituskoppiin myyjä perässään. Hän vaati saada sovitettavakseen kaikki liikkeen mekot, joissa oli kullansävyä. Marimekon poolopaitaan pukeutunut myyjä juoksi mittanauha perässään liehuen tuomassa mekkoja ja useimmat niistä hän joutui palauttamaan heti paikalleen, kun Kata oli vain vilkaissutkin niitä. Kata muistutti myyjää, että oli mekossa oli kyse koko tulevaisuuden, ei vain yhden miehen, juhlimisesta.
Myyjä huokasi kuin hän olisi vihdoin saanut laskea maahan kantamansa kivisäkin, kun Kata poistui liikkeestä suuren paperikassin kanssa. Myyjä ei osannut tulevaisuudessa yhdistää kultainhoaan tähän päivään, mutta heti Katan poistuttua hän irrotti kaulassaan roikkuneen uskotoivorakkaus -korun.
Kata tajusi tuhlanneensa koko juhlabudjetin mekkoonsa. Hän tiesi, että mekko oli sen arvoinen, mutta nyt hänen täytyi soittaa isälleen. Isä vastasi jykevällä äänellä muutaman sekuntin hiljaisuuden jälkeen, kuten hänellä oli tapana. Ilmeisesti isä painoi vastausnapista kädenmitan päässä kasvoistaan. Kata otti erityisen isältärahaapyytämis -äänensä ja kertoi isälle uudesta kauniista mekostaan. Isä murahteli, ja oli selvästi levoton. Hän tunnisti Katan äänestä, että mekon kuvaus oli vain pohjustusta pyynnölle. Kun pyyntö vihdoin luikerteli isän korvanlehdeltä kuuloluihin, hän huokasi raskaasti ja sanoi katsovansa illalla millaisella summalla pystyi vielä osallistumaan Katan valmisteluihin. Isä veti vaistomaisesti puhelinta muutaman sentin kauemmaksi korvastaan, sillä tulossa oli Katan terävä "Mitä?!" Isä suostui viimein laittamaan Katan tilille heti kolmesataa euroa lisää ja Kata suuntasi tyytyväisenä kohti Stocmannin kemikalio osastoa.
Isä oli usein sanonut, että hän lopettaisi Katan tukemisen rahallisesti. Isän muka periksiantamattomilla lauseilla ei ollut enää mitään merkitystä Katalle, sillä ensin rahoituksen oli pitänyt loppua täysi-ikään, sitten omaan asuntoon ja nyt päivämäärä oli asetettu lukiosta valmistumiseen. Kata hymähteli huvittuneena, kun ajatteli miten paljon tukea tulisi tarvitsemaan syksyllä päästyään oikikseen ja muutettuaan Helsinkiin. Kerrottuaan isälleen suunnitelmistaan, oli isän ilmeen takana kuultanut huoli, ja siitä Kata tiesi, että rahaa tulisi jatkossakin. Ei kukaan voisi jättää lastaan nääntymään nälkään tai seistä unelmien tiellä, ei varsinkaan hänen isänsä. Kata tiesi, että hänen olisi pitänyt lukea oikiksen pääsykokeisiin, mutta uusi meikkivarasto kuumensi jälkeä käsilaukun nahkaan ja Sinde lähetti tekstiviestejä terassilta. Kata tunsi ystävänvelvollisuudekseen pelastaa Sinde yksin juomiselta.
Vihdoin koitti se päivä, kun kultamekko pääsi ulos leikkimään. Kata oli tyytymätön. Hän ei ollut ehtinyt käymään salilla kaikelta lukemiseltaan. Kata oli mielessään sotkenut lukemisen kirjan mukaanaan kantamiseen,eikä edes tajunnut, että oli lukenut ainoastaan viisi kokonaista sivua. Mekon vetoketju meni vaivoin kiinni, eikä edes keveämpi ilma auttanut saamaan happea.
Salissa pauhasi Gaudeamus igitur ja Katalla oli päässään ylioppilaslakkia kuvaava hiuspanta. Kädessään hänellä oli vain todistus. Ei stipendiä. Hän oli ollut valmiina nousemaan jokaisen stipendin jakovuorolla, mutta hänen nimeään ei oltu sanottu. Pettymys poltteli silmännurkassa. Sinde oli saanut kirjalahjastipendin. Katasta tuntui, että oli tapahtunut jokin virhe.
Juhlissa isä ojensi Katalle kirjekuoren. Siellä oli shekki. Tuhat euroa. Vain tuhat. Kata oli uskonut saavansa auton, tai ulkomaan lomamatkan. Isä oli sanonut, että he keskustelisivat myöhemmin, mutta Kata halusi tietää heti missä hänen oikea lahjansa oli. Isä hyssytteli ja katseli ympärilleen. Vieraat istuivat edelleen pöydissä ja hiljainen puheensorina täytti keskustasta vuokratun juhlasalin. Isä huokaisi ja kertoi shekin olevan alku. Kata helpottui, oikea lahja siis odotti jossain muualla. Isän ilme oli outo, ja hän sanoi, että Kata oli ymmärtänyt väärin. Alku elämään. Elämään omillaan. Rahoitus päättyisi tähän shekkiin ja Katan tuli käyttää se viisaasti. Isän sisällä kouristeli, mutta hän piti äänensä tasaisena, kun sanoi tukevansa Kataa kaikilla muilla tavoilla, mutta Katan oli nyt opittava ymmärtämään rahan arvo. Hän voisi myydä hevosensa, ja saada siitä lisää pääomaa, sillä tallipaikka oli kallis, eikä Kata ollut käynyt tallilla yli vuoteen.
Kata halusi heittäytyä lattialle, takertua isän jalkaan, kuten oli aina pienenä tehnyt kohdatessaan kiellon. Kata katseli ympärilleen, ja tajusi, ettei voinut niin enää tehdä. Hän ei kuitenkaan jäisi juhlimaan ihmisten kanssa, jotka välittivät hänestä ainoastaan tuhannen euron ja hopeisen kakkulapion verran. Lahjapöytä pursusi typeriä astiastoja, kirjekuoria oli vähän. Kata nappasi lähimmän kuoren ja poistui takaoven kautta auringon paahtamalle asfaltti-iholle.
Juhlasalin ovi sulkeutui hänen takanaan pamahtaen, kuten kaikki ovet hänen edessään tekivät yksitellen. Kesäloma. Matka. Helsinki. Oikis. Tulevaisuuden kultainen polku.
Do you like this blog?
Loading... (rating 0) 0 vote(s)
